perjantai 20. lokakuuta 2017

PÄIVÄT TÄYNNÄ KIVOJA JUTTUJA


Tällä viikolla on jo ehtiny tapahtuun niin superisti kaikkia kivoja juttuja ja vielä olis lisääkin moisia tiedossa. Oon jotenkin ihan fiiliksissäni siitä, että yhtenä päivänä tosiaan tuli käytyä Särkänniemessä kurkkimassa, mitä Karmiva karnevaali oikein piti sisällään, mutta ajankohta tais olla vähän väärä, sillä jos oltas menty sinne illan hämärtäessä, niin tunnelma olis varmasti ollut täysin eri. Toisaalta ne zombit pelotti kylliks mua ihan päivänvalossakin... Juoksin niitä meinaa pakoon siellä.


Tänään on nukuttu parin tunnin päikkärit ja kierrelty kirpparilla ihan vaan kiertämisen ilosta, sillä ei mitään tarttunut mukaan eikä ostoslistalla oo oikeastaan muuta, kun semmosia juttuja, joita en luultavasti kirppareilta tuu löytään. Kyseessä on siis tietynlaiset talvipopot, muhkee huivi talveks ja pipo! Varmaan vähän paksummat hanskatkin tulis löytää pakkasille, jotta ei näpit jäädy. Osaako joku muuten suositella jotain hyviä, lämpimiä ulkohousuja aikuisille?


Tänään me tehtiin kans pitkästä aikaa pannaria ja täytys sitäkin yrittää gluteenittomalla reseptillä pian, sillä luultavasti huomenna aamulla maha taas kipuilee, vaikka yritinkin syödä sitä maltillisesti! Korkkasin myös mun älyttömän söpön harmaan neulemekon, joka tällä hetkellä toimii tämän alkuvuodesta postaamani neulemekon seuraajana, sillä tosiaan se edellinen alko oleen niin nukkaantunut ja ihan liian kulunut, että pääty pelkästään kotikäyttöön. Mielestäni ihan oikeelle neulekoltulle meni seuraajan pesti, sillä tää on inasen rennompi, mitä edellinen ja plussaa söpöstä röyhelömäisestä yläosasta vieläpä. Muut neulemekot mulla onkin ihon myötäsiä, mikä sopii mulle hieman paremmin, mutta tää tuo kivaa piristystä, vaikka vähän näytänkin hukkuvan tohon mekkoon ja saletisti tulee niitäkin päiviä, että ei jaksa mitään ihoa myötäilevää.


Mä en oo ikinä oikein syttynyt sille, kun porukka heittää off shoulder -paidan/mekon alle normaalit rintsikat, joista näkyy olkaimet ja vieläpä pahimmassa tapauksessa ihan järjettömän kulahtaneiden H&M:n valkosten rintsikoiden olkaimet, jotka on jo harmaantuneet miljoonan käyttökerran ja pesun myötä. Mikäpä mä oon sanoon, sillä pidin itekin mm. tuubitoppeja noin yläkoulussa... Siitä lähtien oon karttanut moista yhdistelmää, mutta nyt aattelin, että se saattas olla ihan hauska yksityiskohta, jos alla on kauniit rintsikat, joissa on oikeesti myös kauniimmat olkaimetkin. Ja tän neulemekon kans noi olkaimet yksityiskohtana kyl passas hyvin! En välttämättä minkään muun kanssa vielä tohtis kokeilla, sillä tääkin vaati alkuunsa totuttelua itseltä varsin jyrkähköä mielipidettäni pehmitellessä mielessä.


Mulla olis vielä huomenna (tai oikeastaan tänään, kun vuorokausikin on jo vaihtunut) tiedossa ihan älyttömän kiva päivä, kun saan parhaan ystävän näille suunnille melkein koko päivän ajaks ja viimeks me ollaan nähty heinäkuussa... En edes tiiä, että mihin tääkin kaikki aika on taas kulunu. Myös lauantaina pääsen nauttiin yhden mun rakkaimman ystävän seurasta, kun päätettiin, et voitas suoraa töistä suunnata lenkille. ♥ Kaiken kaikkiaan tosi kivoja juttuja on tiedossa ja tosi kivoja juttuja on tullut jo tehtyäkin.

Tiivistettynä mun viime päivät on tuoksunu Organic Shopin sitruunaruohon tuoksuiselta vartalokuorinnalta (♥), maistunut pannarilta, tuntunu rennolta ja ollu täynnä lempparityyppejä sekä plussana vielä löydettiin ihan vahingossa tonne Pyynikinlinnaan, joka komeilee taustalla.

torstai 19. lokakuuta 2017

HETKESSÄ ELÄMISEN JA OLEMISEN TAITO

Ja jos kehtaisin kovaan ääneen kuuluttaa, että multa se todellakin puuttuu, niin lisäisin sen vielä otsikkoon, mutta ehkä laitan sen vaatimattomasti heti tähän alkuun. Nykyään trendaavana ilmiönä on kiire ja stressi, ylibuukkaaminen ja suorittaminen niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin. Jokaisen on pyrittävä kokoajan parempaan ja jatkuvasti on oltava tekemistä, joka kehittää.


Musta tuntuu, että kokonaisuutena suorittaminen on se itse trendi, sillä ensinnäkin jokaisen elämän osa-alueen tulis olla täydellisessä kuosissa. Todellisuudessahan todella harvalla meistä niin on ja sekös, jos jokin tekee elämästä täydellistä mun silmissä. On varaa niille inhimillisille virheille eikä liikaa tartuta kynsin hampain niihin kiinni. Se on mun mielestä täydellistä.


Onneks on myös alettu tiedostaan sitä, että todellakin meistä jokainen tarvii sitä omaa aikaa eikä kukaan jaksa jatkuvaa paineen alla olemista. Toinen taito, minkä stressi ja kiire yleensä poistaa kultakin, on hetkessä eläminen. Mä en oo hirveen kiireinen tyyppi, mutta stressaan oikeastaan aina jokaisena työpäivänä kotiin päästyäkin työjutuista, vaikka oon tästä yrittänyt opetella ulos. Aina mielessä kelaan kaikkia työpäivän tapahtumia läpi tai sit ne palaa takautuvasti mun mieleen, jos vaikkapa tiedostamattomasti yhdistän ne johonkin vapaa-ajallani. Yleensä ne on niitä kohtaamisia asiakkaan kanssa; useimmiten siis tosi positiviisia, mutta negatiivisiltakaan ei voi välttyä kohdatessa erilaisia tyyppejä päivästä toiseen.


Hetkessä eläminen olis mun mielestä ihan super tärkeetä oppia. Osattais ottaa joka hetkestä ainakin melkein kaikki irti, mutta niin, että se ei sit taas menis suorittamiseks. Mä oon ainakin jo luonteeltani semmonen tyyppi, että ihan 110% hetkessä eläminen tulee oleen mahdottomuus, sillä mulla pyörii mielessä aina etukäteen muun muassa kaikki suunnitelmat, mitä vois toteuttaa tai mihin aikaan suuntaan töihin seuraavana päivänä.


Parhaimpia on silti aina ne hetket, kun oot jonkun sun lempparityypin kanssa ja joko vaan ootte tai jopa teette, mutta seuraavasta hetkestä ei oo tietoakaan. Oot unohtanu täysin sen, että sun täytyy huomenna herätä kuudelta aamulla töihin tai sen, että huomenna onkin jonkun laskun eräpäivä. Kumpainenkin muistuu sit ajallaan mieleen, mutta sillä hetkellä se vaan tuntuu niin kaukaiselta eikä siitä jaksa välittää.


Mä kuulostan niin stressaavalta tyypiltä tän postauksen perusteella ja kieltämättä sitä oonkin, mutta kyllä mä silti osaan hetkessä elää! Ja siinä edesauttamiseks ollaan poikaystävän kanssa sovittu, että ei puhuta mistään velvollisuuksista, jos se ei koske esimerkiks kuluvaa tai seuraavaa päivää. Sekään ei tosin aina takaa stressitöntä mieltä. Myös muun muassa kavereiden seura poistaa yleensä kaiken pääkopasta ja haluaa vaan keskittyä niihin tärkeisiin juttuihin siinä hetkessä sekä siihen ihanaan tyyppiin, kenen seurasta saat just sillon nauttia.


Asiasta kukkaruukkuun, haluan sanoa sanasen mun eilisestä asusta. Ensinhän mun piti jakaa tän topin ympäriltä day to night -tyylinen asupostauspari, jossa olisin ensin esitellyt hieman arkisemman version tästä, joka oli mulla eilisessä palaverissa päällä ja sit tän inasen juhlavamman version, joka mulla oli taas eilen illalla päällä. Ensimmäiset asukuvaussuunnitelmat meni vähän mönkään, joten jaankin nyt tän iltaversion vaan.


Asukuviin pääsi tosiaan mun uudet nahkahanskat ja toppi, joka mun oli aivan pakko saada! Näin ton Bikbokin instassa yks kerta ja rakastuin jo sillon välittömästi. Entistä ihanampi se oli paikan päällä. Toi menee samaan kastiin, mihin mun yks toinenkin tosi samankaltanen kukkatoppi, jota on tullu käytettyä vuodesta toiseen ihan superisti. Vähän kyllä koin huonoa omaatuntoo siitä, että toppi on pelkkää keinokuitua, mutta toisaalta mitä voikaan odottaa 15 euron paidalta ja kun oon kumminkin luvannu itselleni sen, että jos joku vaate tuntuu omalta, niin sillon se pitää ostaa - materiaalista huolimatta, vaikka mieluummin kyllä perusvaatteissakin oon alkanut suosiin luonnonmatskuja.

Mitä mieltä te ootte hetkessä elämisestä? Entäpä mun ihanasta uudesta kukkatopista? ♥

torstai 12. lokakuuta 2017

HÄILYVÄ ITSETUNTO?

Tuntuu hyvältä taas pitkästä aikaa olla täällä. ♥ Ensinnäkin monen päivän postailemattomuus ei sovi mulle ja toiseks meinasin taas alottaa postauksen sillä, kuinka väsyny mä oon, mutta kun vaan oon. En todellakaan tiiä, että mistä tää johtuu, sillä energiaa ei oo tänään kulunu suunnilleen muuhun kuin olemiseen ja syömiseen, joten luulisin huokuvan energiaa. Lieneeköhän jonkin sortin alkavaa kaamosmasista..? Josta tosin en oo koskaan aiemmin kärsiny.


Haluan jakaa teille tänään yhden mun ihan lemppariasun, jossa mulla on aina niin hyvä fiilis ja samalla myös muutaman jutun sydämeltäni liittyen itsetuntoon. Voitas vaikkapa alottaa jo jälkimmäisestä, sillä en tiedä onko mulla asusta niinkään mitään muuta sanottavaa, kun tunnen oloni hyväks siinä ja peilikuvakin miellyttää, joten kyseessä on siis aika hiton jees asu. Mä oon aiemminkin kirjottanut itsetuntoon liittyen, nimittäin kesäkuussa harmittelin sitä, miten sillä hetkellä tunnuin kokonaisuutena yhdeltä pelkältä epäonnistujalta ja helmikuussa taas jaoin vinkkejä parempaan itsetuntoon. Helmikuisesta on tultu tosi pitkä matka alaspäin kuten varmaan jo kesäkuisen postauksen fiiliksistä saattaakin huomata.


Jostain syystä oon edelleenkin miettinyt ihan liikaa muiden mielipiteitä, mutta sen verran ollaan kasvettu ulos aiemmista kausista huonon itsetunnon kanssa, että enpä oo tainnut koko tänä aikana olla huolissani ulkonäöstä. Tai siis tottakai mulla tulee ulkonäön kanssa niitä huonoja päiviä, mutta viimesenä puolena vuotena oon huolehtinu lähinnä mun luonteesta ja siitä, miten en ehkä sen kannalta oo riittävä. Nyt, kun mä kirjotan tän, niin se kuulostaa ihan hullulta. Miten mä en voi olla riittävä, kun mä oon just mä eikä kukaan määrittele sitä millanen mun tulis olla, koska kukaan ei oo tietääkseni koskaan tavannu juuri mun kaltaista ihmistä eikä heillä siten voi olla oletuksia mua kohtaan...


Nuorempana mä sain tosi usein kuulla siitä, kun olin ihan älyttömän nauravainen ja hymyilevä eikä vissiin porukka oikein perustanu, että miks. Taisin paristi kuulla ihmettelyä siitä ja yks mun sen aikanen ystävä totes mun olevan ärsyttävä toiselle kaverilleen, kun olin aina niin energinen ja ilonen. Olis ees vaikkapa sarkastisesti heittäny kyseisen kommentin päin naamaa, mutta kun kuulin sen yhden kaverin kautta, niin aloin pohtiin, että nyt mussa on kyl ihan saletisti jotain vikaa ja kun siihen summaa vielä teini-iän ja kiusaamistaustan, niin lopputulos ei voi olla mitään mahtavaa. Sen jälkeen aloin ihan tietosesti hillitseen tunteita, joita näytin ulospäin ja jostain alitajunnasta hiipi tietosuuteen aika ajoin ajatus siitä, että jollekin oon aina liikaa tai sit ihan liian vähän, koska millon oon myös ollu liian hiljanen, toisinaan taas liian puhelias, aina liian jotain ja oon vaan niin kyllästyny siihen, joten en myöskään ihmettele, että nää asiat pakkautuu mun päähän yhdeks tosi negatiivisesti latautuneeks möykyks ja vaikka kuinka oon yrittäny työntää niitä syrjään, koska ei mua kiinnosta mitä muut aattelee, niin kyllähän mua kiinnostaa. En mä muuten ottais niitä kommentteja noin henkilökohtasesti. 

Miksen saa vaan olla oma itteni niin hyvässä kuin huonossakin? Aina mun mieleen ilmestyy ajatus muiden paremmuudesta ja siitä, että muilla on oikeus olla oma itsensä joka tilanteessa ja miten epäreilua on se, kun mä en saa olla, mutta muistutan itseeni, et en mä todellakaan oo ainoa, joka on saanu joskus kuulla olevansa jollain tapaa vääränlainen. Enkä mä ikinä kehtais kommentoida itsellä olevan huonon päivän takia toisen ilosuutta negatiivisella tapaa saatika sit, jos joku on vähän hiljasempi, niin sille on saletisti syynsä ja vaikka se syy oliskin vaan luonnekysymys, niin älä hyvä ihminen lähe arvosteleen toista sen suhteen yhtään millään tasolla.


Tää, jos joku asia on mulle semmonen, että kyllä muuten menee tunteisiin ja tälläkin hetkellä päällimmäisinä tunteina on viha, ahdistus ja helpotus. Mä en oo osannu pukee hetkeen aikaan mun pään sisällä myllertäviä ajatuksia kunnolla järkeväks kokonaisuudeks kuin vasta nyt ja se tuntuu jotenkin helpottavalta, että ne saa vihdoin ulos. Ehkä tää kaikki purkautuminen juontaa juurensa siihen, kun eräs asiakas tuli sanoon mulle, että miten oon aina niin positiivinen ja ymmärrän kyllä, että hän ei seuraavalla varmaan tarkottanu mitään pahaa myöskään, mutta heitti vielä perään, että sen haluais nähdä, kun mulla on huono päivä ja vieläpä semmosella tietyllä äänensävyllä ja -painolla, mistä sai kuvan, että oikein toivois niitä huonoja päiviä. Toivoisin, että me odotettais ja oletettais muilta vähän vähemmän, tutustuttas toisiin paljon enemmän ja ennen kaikkea jätettäs ne vähänkään negatiiviset kommentit oman pääkopan suojiin, sillä niistä ei seuraa koskaan mitään hyvää ja vastapuoli muistaa ne kyllä... Tai sit alkaa ylianalysoimaan kaikkee kuten minä, hahah.

Nyt mä taidan suunnata suihkuun ja keittään varmaankin teetä... Luultavasti seuraavaks ei olla ihan näinkään raskaan aiheen parissa. Kivaa torstai-iltaa! ♥