keskiviikko 22. marraskuuta 2017

PIPARMINTUN TUOKSUINEN MARRASKUU

Marraskuuko muka vuoden synkin? Pyh pah sanon mä, koska mun marraskuu on parantunut vaan entisestään jo pelkästään yhdellä niksillä, joka herättää kropan ihan saletisti eloon. Vielä jokin aika sitten vinkkasin blogissa kuorinnasta, jonka ostoa olin harkinnut tosi pitkän aikaa ja nyt sitä on jo tullut käytettyäkin muutamat kerrat.


Kyseessähän on piparminttu-suolakuorinta Flow kosmetiikalta! Pitkän aikaa tää jäi kerta toisensa jälkeen kaupan hyllylle hintansa takia, mutta onneks joustin lompakon nyöreistä tällä kertaa sen verran, että oli pakko hommata, koska tästä on muodostunut ihan lemppari. Arvosteluissa on kuorinnan kerrottu olevan passeli kesälle, mutta purkin ja tuoksunsa ansiosta mä en edes osais käyttää tätä välttämättä kesällä.


Himalajansuola karkottaa kehosta myrkkyjä sekä toimii puhdistavana osasena. Piparminttu taas virkistää ihoa ja parantaa verenkiertoa. Kuorinnan jälkeen viilentävä vaikutus jää iholle sekä iho tuntuu myös ihanan kosteutetulta. Kuorinnan luvataan myös kohentavan mielialaa ja lieventävän ärtyneisyyttä.


Kuorinnan koostumus on semmosen inasen sulaneen jätskin tapanen ja siis toi tuoksuu sekä näyttää muutenkin niin herkulliselta. Purkkiin ei saa päästää vettä, jotta kuorinta säilyy mahdollisimman pitkään, mutta sitä täytyy levittää kostealle iholle ja koostumus on just sellanen, et tota vois läträtä koko purkin verran pelkän koostumuksenkin ansiosta. Parastahan on se, että piparmintun tuoksu jää iholle vielä pitkäksi aikaa kuorinnan jälkeenkin.


Jos siis teidän lähipiiristä löytyy joku kunnon fiilistelijä, luonnonkosmetiikasta kiinnostunut tai ihan vaan hemmottelua kaipaava, niin tässä ihan ehdoton joululahjaehdotus. Mä ite en ainakaan malta odottaa huomiseen työpäivän jälkeiseen suihkuhetkeen, josta spesiaalimman tekee just tää piparminttukuorinta.

Mä taidan lompsia nyt nukkuun, kivaa keskiviikkoa, torstaita tai millon ikinä tätä luetkaan! ♥ Mulla alkaa aivot oleen niin solmussa tästä päivästä, että ei enää ajatukset pysy kasassa.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

MUN ISKÄ ON AIKAMOINEN TERÄSISKÄ

Isän- ja äitienpäivä on mulle aina ollut jo ihan lähtökohtasesti tärkeä päivä, koska vanhempia tulee mun mielestä kunnioittaa ihan täydestä sydämestä ja tänä vuonna sekin on taas saatu kokea ihan kantapään kautta eikä sydänsuruilta oo vältytty. Kevät oli tosiaan ihan älyttömän hirveetä aikaa meidän perheelle ja siis jo tän tekstin alottaminenkin tuntuu niin ahdistavalta, että tekis mieli vaan alkaa itkeen. 


Isosisko kiteytti hetkinen sit hyvin sen, että ei oo tänä isänpäivänä mikään itsestäänselvyys, että isä on elossa. Kumminkin, muu perhe ei varmaan hirveesti arvostais sitä, jos avaan tilannetta sen tarkemmin, koska se koskee niin monia muitakin enkä oo ainoo tyyppi, joka tirautti kyyneleen, jos toisenkin menettämisen pelosta ja ahdistuksesta, joka tuli ihan liian yllättäen. Mä en tiedä miltä tää tuntui äidistä ja sisaruksista, mutta mä toivon, että tämmöset jutut helpottuu elämänkokemuksen myötä, koska en halua enää koskaan kokee mitään samanlaista. Tässä postauksessa mä jaankin ihan mun omia tuntemuksia keväästä, koska oikeastaan kelle vaan voi ja varmasti tuleekin käymään näin jossain kohtaa ja ehkä se helpottaa, että sen pelon ja ahdistuksen kanssa oppii elään, mutta kuten tästäkin postauksesta varmaan käy selväks, että kokemus tulee oleen tunteiden tiimoilta tosi kivulias enkä tiiä tuleeko ne tunteet koskaan poistuunkaan kevään tapahtumiin palatessa.


Mun oli pakko kirjottaa tää postaus kahdessa osassa, koska ton ajan muistelu alkaa aina ahdistaan niinkin paljon, että henkee ei vaan saa eikä ilman kyyneleitä selviä. Niin pahalta se tuntu sillon ja niin paha se tilanne olikin.


Kevät meni aika sumussa ja mietinkin jälkeenpäin, että miten pystyin harkkapäivät suorittaan normaaliin tapaan, vaikka mikään muu ei tuntunutkaan normaalilta ja mulle kaverit sanokin, et eikö ois nyt parempi vaan huilia kotona pari päivää. Tuntu helpottavalta, että oli edes jotain puuhaa, vaikka muutamat ekat päivät meni itkua pidätellen. Oli ahdistus siitä, mitä harkkapäivän jälkeen TAYSissa vieraillessa meille sanotaan ja pelko siitä, jos puhelin soi kesken päivän, koska sit se oli varmaa, että iskä ei olis enää jaksanut taistella ja sitä mä pelkäsin kaikista eniten. Ainoo asia, mikä mulle jäi tosi vahvasti keväältä mieleen, oli se, kun isän ollessa vielä teholla lääkäri totes mulle ja kuka ikinä mun mukana sillon olikaan (ehkä äiti?), että iskä todella on tosi vakavasti sairas ja saa taistella ihan tosi kovasti, että tästä noustaan. 


En voi ees kuvailla sitä, miltä tuntui nähdä oma rakas vanhempi kaikissa masiinoissa ja letkuissa, ei oo hereillä etkä pysty oleen tuntematta, miten se koko homma vaan särkee sun sydämen. Se ihminen on siinä, mutta silti se tietyllä tapaa ei oo siinä, kun lääkäreilläkään ei oo mitään hajua herääkö ja tervehtyykö enää koskaan, vaikka just aamulla ennen harkkaan lähtöä vaihdettiin sanaset vai olikohan se edellisenä iltana, en muista enää. Vaikeinta koko hommassa oli epätietosuus ja menettämisen pelko, koska kukaan ei voinu luvata, että iskän kunto kohenee ja tervehtyy. Yleensä lääkärivisiitin jälkeen se viimestään kotona muuttu itkun tihrustamiseks ja välillä kyynelten pidättämisessä oli kovasti hommaa ihan siellä tehollakin iskää katsomassa.


Meidän perheelle kumminkin kävi hyvin tän jutun suhteen, koska iskä otti vissiin kuuleviin korviinsa sen, että nyt pitäis tervehtyä, kun me kaikki sitä kovasti tsempattiin sekä tarvittiin ja siitä alkokin melkein puolen vuoden sairaala- ja kuntoutusjakso, joka on tuottanut rutkasti tulosta. ♥

Tätä postausta rustatessa tuli aika vahvasti palattua noihin fiiliksiin, koska itkua ja ahdistusta taas riitti kerrakseen, mutta voin sanoa, että en oo tapahtuneen jälkeen tai sitä ennen koskaan kokenu mitään vastaavaa enkä oo koskaan ollut läheskään yhtä ahdistunut, vaikka vastaavia juttuja onkin tullut vastaan elämän aikana ja läheisiäkin menetetty. Pitkään pohdin, että tohdinko ees postata aiheesta, mutta nää jutut kuuluu elämään eikä meidän perhe oo ensimmäinen, jossa tämmösiä asioita joudutaan käsitteleen.

Halusin kumminkin vielä toivottaa kaikille isille hyvää isänpäivää ja sanoa, että muistakaa niitä teidän vanhempia, koska tääkin tilanne iski salamana kirkkaalta taivaalta!

lauantai 11. marraskuuta 2017

KESÄN LEMPPARIHAME SYYSASUSSA?

Tässä kuussa on selkeesti otettu joku isompi vaihde ihan huomaamatta käyttöön asukuvien kanssa, sillä niitä on mahtunut alkukuuhun jo neljät! Huh, yleensä mulla tulee kuukauden aikana parhaimmillaan neljät eri asukuvat. Saa nähdä kuinka monet niitä on kuun lopussa kertynyt. Oonpahan saanut selkeesti kiinni myös siitä, mitä lähdinkin alkuvuodesta tavotteleen blogin suhteen, jos vielä muistatte meidän blogitiimipostauksen, jossa mietittiin tässä postauksessa vuoden tavoitteita?


Vaikka blogi onkin tullut harppauksen eteenpäin sisällön ja kuvien kanssa tän vuoden puolella, niin silti mä en ainakaan ihan vielä tullut siitä teille höpötteleen. Jatketaan tällä kertaa otsikon mukaisella linjalla, nimittäin halusin tulla höpötteleen teille enemmänkin vaatteista. Huomenna on tulossa vähän syvällisempää ja henkilökohtasempaa settiä isänpäivän tiimoilta, joten ajattelin, että nyt on parempi heittää blogiin jotain pinnallisempaa ja eilen aamupäivällä napatut kuvat sopi just passelisti tän tekstin kaveriksi.


Asussa näätte jo kesältä tutun hameen, jota tuli käytettyä ihan superisti silloin kuten näistä ja näistä asukuvista saattaakin huomata. Toki tottakai käytän kuvissakin näkyviä vaatteita useemmin, kuin vain kuvia napsiessa, koska en todellakaan vois nimittää hametta lemppariks, jos se olis eksynyt päälle vain pari hassua kertaa kesällä. Tästä itseasiassa tulikin mieleen paljon puhuttanut asukuvien aitous, mutta ehkä se tulee oleen ihan oma postauksensa...


Halusin ihan ehdottomasti lähtee sovittaan kesähametta mun kaikista rennoimman ja pehmeimmän neuleen kanssa, joka myös väriltään natsais hameen siniseen sävyyn ja ne sopikin yhteen ihanan rennosti. ♥ Pyrin aina vaateostoksissa siihen, että vaatteet olis mahdollisimman monikäyttösiä, koska muuten käy just niin, miten mun punaselle ihonmyötäselle samettimekollekin, että sille tulee käyttöä tasan sen kerran vuodessa, vaikka vaate oliskin kuinka ihana. Tavotteena vaatekaapin suhteen kumminkin on se, että jo niistä muutamasta ihan lempparista vaatekappaleesta löytyis omaan silmään miellyttävää puettavaa ja jokaiselle kertyis käyttökertoja mahdollisimman paljon.


Alkusyksystä tulikin karsittua aika reilulla kädellä vaatekaapista semmosia yksilöitä, joille käyttökertoja ei ollut enää pitkään aikaan kertynyt lähes lainkaan, mutta oon huomannut, että yhä useemmasta vaatekappaleesta on tullut semmonen fiilis sen jälkeen, että eihän toi nyt enää oo niin mua eikä sen takia tuu käytettyäkään enää vaatetta eli taas olis paikallaan vaatekaapin läpikäyminen ja kirpparipöydän varailu. Onneks kumminkin nää tietyt vaatteet nousee vaatekaapista esille yhä uudestaan ja uudestaan, jollon tietää niiden myös toimivan mukavuutensa ja ulkonäkönsä ansiosta oikeastaan millon vaan - kesällä tai talvella, sama se, koska ne on selkeesti niitä lemppareita.

JACKET / Pieces - SWEATER / Second hand (Stradivarius) - SKIRT / H&M - BOOTS / Have2have - BAG / DKNY - SCARF / Day Birger et Mikkelsen

Oon aika ylpee mun jatkuvasti muuttuvasta mentaliteetista vaatteiden ja kulutuksen suhteen, sillä se, millanen olin joskus vielä lukioaikoina ja mihin ollaan nyt päädytty, on aika suuren askeleen päässä. Itseasiassa nyt ollaan jo tultu siihen pisteeseen, että haluaisin kovasti pulittaa rahani vaan suomalaiseen ja lähellä tehtyyn, koska noh... Meninpä katsomaan Netflixistä dokumentin The True cost, joka käsittelee pikamuotia sekä sen valmistusta. Toki tiesin kaiken dokumentissa kerrotun jo aiemmin, enhän mä missään tynnyrissä oo kasvanut, mutta kaikki se konkretisoitu. Multa varmaan tulee dokumenttisuosituksia jossain kohtaa, jossa avaan paremmin fiiliksiä kyseisestäkin pätkästä, mutta voisin jo nyt suositella vilkaseen sen.

Mitäpä mieltä olitte tästä kesän yhdestä käytetyimmästä hameesta syysasussa?