sunnuntai 21. helmikuuta 2016

6 positiivista asiaa viime viikoilta

Kuluneet kaks viikkoo on ollu astetta haasteellisempia mulle kaikilla tavoin. Syyt painottuu lähinnä just omaan jaksamiseen, johon vaikuttaa tän hetkinen motivaation puute esimerkiks koulun suhteen. Tällä hetkellä ainoo asia, johon multa sitä motivaatioo löytyy yllin kyllin taitaa olla blogi. Uskon etenkin näiden säiden vaikuttaneen suuresti, koska ei motivoi ensinnäkään se, että välillä tulee lunta taivaan täydeltä ja seuraavana päivänä ne onkin sulanu loskaks, sama taas uudestaan. Tulis vaan kokonaan jo se kevät sulaneine lumineen! Näiden parin masentavan viikon takia haluankin nyt tänään keskittyä niihin viime aikojen positiivisiin juttuihin ja niitähän löytyy, vaikka en selkeesti niitä tällä hetkellä täysin yhtenäiseen kokonaiskuvaan mahdutakaan.


Uusi lemppari fruitiekombo: Mango-banaani

Yritysmyyntiin tutustuminen käytännössä koulun tiimoilta

Rakkaiden kanssa vietetty aika tänä viikonloppuna ja siskonpojan vanhojen tanssit


Kahvitteluhetket uudempien ja vanhempienkin ystävien kanssa

Poikaystävän halaukset kotiin palatessa tänään

♥ Lämmitetty maito on aina kipeenä ihan lempparia, vaikka muuten en maitoa juokaan ja erilaisia hedelmiä oon mussuttanu normaalia enemmän viimesen viikon ajan tyytyväisenä

6 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana postaus! <3 Kivoja kuvia ja sun banneri on muuten tosi hieno!
    Liityin lukijaksi :)

    http://eellamaaria.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! <3 Tulee positiivisempi fiilis aina näitä tämmösiä postauksia tehdessä.

      Poista
  2. Tosi mukavan ja rennon oloinen blogi sulla. Aion jäädä seurailemaan pitempäänkin :)

    http://www.jessyina.blogspot.nl/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Täytyy käydä kans tsekkaileen sun blogia.

      Poista
  3. Näitten positiivisten juttujen listauksia on vaan niin parasta lukea! Tulee itsellekin hyvä mieli kun lukee kivoista jutuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee kyllä aina semmonen positiivisuuspiikki itellenikin, kun muiden blogeista lueskelee ja kun palaa näihin omiin, vanhempiin positiivisuuspostauksiin! ;)

      Poista