torstai 28. heinäkuuta 2016

HEINÄKUUN KUULUMISET

Mulla kertyy koko ajan huimaa vauhtia kasoittain snäppikuvia (@hellevimediheli), joten taas kerran olis snäppikuvavaraston tyhjentelyä kuluneen kuukauden ajalta. Samalla ajattelin vähän kertoo kuulumisia, sillä niitäkin taisin viimeksi kuukausi sitten kunnolla avata blogin puolella. 


1. Juhannuksena, juuri viimeisintä kuulumispostausta ennen, taisin saada tiedon, että syystä x en pääsekään lähtemään äidin ja isän luo Nokialle, joten mun paras ystävä ja eräs toinen ystävä riensi hätiin ja tulivat moikkaamaan mua. Samalla reissulla kävin siis ostaan ton lohtumelonin. 2. Asu, jonka pistin nyt viime sunnuntaina siskonpojan rippijuhliin, mutta mekko oli käytössä aika pettymys, vaikka nätti onkin. Sai nykiä jatkuvasti alas ja nostella kaula-aukosta ylös...


3. Vaikka Nokialle pääsy venähtikin viikolla, niin olin onnellinen, että ees pääsin sillonkaan lähteen! Sain viettää laatuaikaa äidin ja isän lisäks myös veljenlasten kanssa. ♥


4. Tän asukuvan taisin napsasta just ennen, kun mun paras ystävä ja veljenlapset tuli visiitille tänne Jyväskylään. ♥ Harmittihan se, että säät oli kovin kylmät ja sateiset, mutta oli ihana saada poppoota kylään tänne! 5. Poikaystävän kaverien kanssa suunnattiin eräänä heinäkuisena viikonloppuna Henkan kaverin möksälle, jossa lauantain asu olikin astetta huikeempi!


6. Eräs rakas ystävä päätti tarjota mulle sateisena päivänä kakkukahvit Wilhelmiinan Konditoriassa ja meillä oli ihan huikeet juttutuokiot pitkästä aikaa, kun ei oltu hetkeen aikaan nähty. ♥


7. Onko ylläri, että meikkiskin on hurahtanu Pokemon Go'hon... :D Ei vaan oo mitään sen parempaa! 8. Viime ja tää viikko on menny lähinnä pakkailun ja siivoilun merkeissä. Vielä tänään ja viikonloppuna ihan hirveesti tekemistä niin tässä vanhassa kuin uudessakin kämpässä.


9. Nää kahvikuvat mun snäppipostauksissa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. 10. Lähettiin isoveljen kanssa kruisaileen Nokian keskustaan ja kuskin rooliahan suoritin minä, sillä en ollut päässyt ajeleen autolla kunnolla hetkeen.


11. Mä täytin viime viikonloppuna, 23.7., 20 vuotta, joten mun paras ystävä veikin mut yllätyksenä syömään sen nimiseen raflaan, kun The Grill. Tuli arvailtua aluks, että oltas menossa mm. Panchoon, koska se on meidän molempien lempparipaikka lehtipihviensä ansiosta, mutta ei ollut todellakaan pettymys tämäkään. ;)


12. Veljentytölle väsäsin siskonpojan rippijuhliin tämmösen söpön letin viime sunnuntaina, jonka haluaisin opetella tekeen itellenikin. Kehujakin jopa sai toi mun tekele. ♥ 13. Ja tää kuva on arvatenkin sieltä uudesta kämpästä, josta esittelypostausta mahdollisimman pian blogiin. Avaimet saatiin tiistaina ja ollaan roudailtu vähän turhempaa tavaraa sinne alkuunsa ja loput kamat löytää paikkansa lauantaina. :) Sitä ennen yritän  kuvata esittelypostauksen blogiin ihan pelkästä kämpästä ja sisustuksen kera postausta tulee koko kämpästä vasta, kun ollaan saatu meidän juuri tilaama sohva kotiin asti.

Halusinkin kysellä nyt teiltä, että haluatteko kämpän esittelyn videolla vai kuvin? Mä itse mietin ensin videota, mutta oisko kuvat kumminkin kivempaa katseltavaa. :) Miten te haluatte, niin siten tulee toteutuskin, joten nyt mielipiteitä kehiin kommenttiboksiin!

torstai 21. heinäkuuta 2016

TOP 8 + 2 SUMMER ESSENTIALS

Mulla on kertyny semmosia pakollisia kesäjuttuja, joita käytän ihan joka kesä, mutta nää tässä postauksessa esiintyvät jutut on noussu kesälemppareiks nyt lähinnä viime ja kuluvan kesän aikana. Ajattelin luoda tänkin jo vanhan idean ympärille postaussarjan, jossa tosiaan kerään yhteen jokaselta vuodenajalta ne sen hetkiset jutut, joita ilman en vaan vois elää!

KOSMETIIKKA

Mulla ei oo hirveesti mitään meikkejä, mitä kesällä käyttäsin, sillä tykkään olla lähinnä kokoajan vaan meikittä, jos ei oo mitään erityistä syytä meikata, mutta jos kumminkin satun meikkaan, niin punaan yleensä huuleni tolla Yves Rocherin oranssiin taittavalla punalla. Kuva kieltämättä vääristää hieman väriä eikä se todellakaan oo noinkaan punanen luonnossa. EOSin huulirasva sen sijaan mulla on käytössä joka päivä ihan ympäri vuodenkin.

Rakastan myös ihan ylitsepääsemättömän paljon lakata kynnet kesäsin tommosilla pirteillä, kesäsillä väreillä ja kuvassa näkyvät Essien lakat on ihan ykköset! Tottakai myös uusin tuttavuus eli monoi-öljy pääsee listalle mukaan, sillä tykkään öljytä kyseisellä öljyllä sääret ja reidet, jos pistän hameen, mekon tai shortsit päälle, jotta jalat ei näytä ihan korpuilta.

VAATTEET

Onko ees ylläri, että vekkihame löysi tiensä listalle? Tilasin hameen toki jo viime kesänä, mutta vasta tänä kesänä huomasin sen, kuinka kiva hame tää todellisuudessa onkaan. Vekkihame lukeutuu niihin vaatteisiin mun kohdalla, kun vähän turvottaa ja ei oo jostain syystä hyvä fiilis omassa kropassa, niin tää on mukava heittää sillon päälle, mutta näyttää silti pirun hyvältä. Tulee heti parempi fiilis. ;) Toki tykkään käyttää tätä ihan muutenkin mukavuuden ja käytännöllisyyden ansiosta. ♥


Tummansininen kellomekko kuuluu ehottomasti kans listalle! Mekko on pelastanut niin monet asukriisit tän ja viime kesän aikana, että en oikeesti tietäis mitä tekisin, jos tää ei roikkuis aina tossa mun vaaterekissä oottamassa pahan paikan tullen. Varmaan kulkisin ihan naked ympäri maita ja mantuja.


Mainitsin jo viidennessä In & Out -postauksessa näistä poolokauluksisista crop topeista. Tai oikeemmalta termiltäänhän nää on puolipoolokauluksisia, mutta mitäpä sitä suotta viilaan pilkkua. Yleensä yhdistän hädän tullen ton valkosen crop topin yllänäkyvän tummansinisen vekkihameen kanssa.

RUOKA

Mun täytyy vieläkin joka kerta, kun kirjotan meloneista, googlettaa, että kirjotetaanko se kahdella vai yhdellä o:lla... Miten se ei vaan voi muistua mieleen jo ihan automaattisesti. :D Postauksen aiheessa kumminkin pysyen mun lempparijuttuja ruokailujen suhteen kesäsin on jääkaappikylmä sitruunavesi ja vesimeloni. Onks mitään parempaa!?! ♥

Nyt mä taidan suunnata vihdoinkin salille, jotta pääsen siivoileen ajoissa. Ihanaa torstaita! ♥

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Mitä pientä ostaa ennen muuttoa? #2

Hitusen päälle vuosi sitten postailin ennen ensimmäistä muuttoani, että mitä ostaa jo ennen muuttoa. Kyseiseen postaukseen pääsette tästä. Edellisessä postauksessa näkyy välttämättömiä keittiövälineitä ja pienkodinkoneita, joita on tässä vuoden mittaan ehtinyt kertyyn monenmoisia (lukuunottamatta valkosta moccamasteria... Vielä joku päivä!!). Myös esimerkiks vuodevaatteita ja pyyhkeitä on vissiinkin jo liikaa, kun ei edes ehditä käyttään joitain lainkaan. Tällä kertaa tosiaan vähän erilaiset ostokset ennen muuttoo, jotka on tottakai mun tapauksessa jo ajoissa tehty.


1. Mattojen tärkeys selkeyty mulle vasta, kun tässä kämpässä oli jo jonkin aikaa asuttu. Matothan on mun mielestä tärkeitä ihan sen suhteen, kun ne luo paljon kotosamman fiiliksen! Plussana ne on paljon kivempia jalkoja vasten verraten kylmään lattiaan... Sisustuskin saa pienen piristysboostin eri kuvioilla höystetyistä tai värikkäistä matoista!

2. Kattolamput on aika must nyt. Siis mehän ollaan saatu vuoden aikana hankittua tähän kämppään tasan yks lamppu ja nyt ajattelin petrata muuton yhteydessä tän asian kanssa. Keittiöön lamppu on jo hankittu, mutta esimerkiks olohuone ja makuuhuone tarvis vielä kattolamput. Olohuoneeseen suunnittelin jotain kollaasissa näkyvän kaltasta ja juurikin kultasta kattolamppua.

3. Verhot oon myös saanut hankittua makuuhuoneeseen jo, joten enää tulis miettiä mimmoset verhot sopis muualle kämppään. Vielä ainakin keittiö olis vaaleita, läpikuultavia verhoja vailla.

Ekaan muuttopäivään on enää kuus päivää ja oon niin innoissani! En malta oottaa, että pääsen bloginkin puolelle jakaan jonkinmoista postausta uudesta kämpästä heti ens viikolla. ♥

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Inspiraatiota instagramista | Elämäntavat

Tällä kertaa taas päästään hakeen inspista instasta, mutta vaan elämäntapojen tiimoilta. Koko kesän ajan oon salille ja lenkille raahautumisen sijaan lähinnä vaan lahnannu sohvan uumenissa, joten toivotaan, että saisin ammennettua samalla tästä postauksesta itelleni treenimotia ja jättää tilailematta edes toisinaan ne jokaviikkoset kebut! Sarjan ekan postauksen kirjotin jo helmikuussa, joten siitä todella on vierähtänyt tovi. Eka osa käsitteli pukeutumista ja siihen pääset tästä. Tää elämäntapoja käsittelevä osa on aikalailla salipainotteinen, mutta onneksi mukana on myös edes yksi tili, josta saa inspista ihan muuhunkin perusliikuntaan.


Siis tiiättekö... Näitä kuvia katsoessa tekis mieli itekin ampasta salille tuota pikaa. Toi kroppa on niin upee ja voin vaan kuvitella sen suuren työn, mitä se on vaatinu. Juurikin tän takia koen Linn Jacobssonin instagramin olevan yks inspiroivimmista. Niin kauniita kuvia, jotka inspiroi jo ihan itsessäänkin, mutta Linn postailee välillä myös videoita liikkeistä, mitä tekee ja jos kaipaat vaihtelua treeniin, niin tiedät mihin suunnata!


Vilman kuvista oikein huokuu aitous ja positiivisuus. Mä en edes tiedä, että tarviiko muuta inspiroidakseen ainakaan mua. Kuvista tulee semmoset vibat, että liikunta on oikeesti kivaa ja vielä plussana kauniit lenkkeily- ja treenimaastot. Vähemmästäkin tekis mieli lähtee tekeen ulkoilmatreeniä!


Fia on mun ehdoton lemppari! Liputan todellakin Fian kropalle, joka on UPEA (goals!!!) ja itsevarmuus, mikä kuvista pursuaa luo itellekin tosi hyvän fiiliksen. Ja nam noi kaikki herkullisen näköset ruokakuvat, joita löytyy Fian instasta entistä enemmän. ♥ Houkuttelis jopa skippaa ne kebut tästä lähtien...

Löysittekö tän kolmikon joukosta itsellenne uutta seurattavaa? ♥

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

10 PARASTA JUTTUA JUST NYT

Tällä hetkellä on niin hyvä fiilis ihan kaikesta, joten täytyy osa siitä fiiliksestä jakaa kans tänne blogin puolelle! Asiat tuntuu menevän eteenpäin niin hyvin ihan omalla painollaankin ja oon ihan innoissani heinäkuun lopusta ja tulevasta syksystä, vaikka kesää onkin onneks vielä ihan rutkasti jäljellä.


♥ Ystävän spontaani kutsu heille maanantai-iltana, jollon litkittiin ihan älyttömän hyvää teetä ja jauhettiin sitä sun tätä. ♥  Uuden asunnon löytäminen, joka on lähes täydellinen sekä vuokrasopparin kirjotus.♥ Muuton suunnitteleminen ja etenkin uuden asunnon sisustuksen suunnittelu! ♥ Äidin ja isän visiitti tänne Jyväskylään. ♥


♥ Puolikkaat vesimelonit iltapalana. ♥ Mökkiviikonloppu poikaystävän ja hänen kavereiden kanssa. ♥ Parhaan ystävän, veljenmuksujen ja heidän hauvan yökyläily täällä meiän kotikolossa.♥ Syyslukukauden työssäoppipaikan selkeneminen.♥ Poikaystävän hipsuttelut kuuluis aina tänne positiivisiin! ♥ Salille meno pitkästä aikaa. ♥

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

IN & OUT #6


VEKKIHAMEET

Kuvat: 1 | 2

Mun tän kesän lempparijuttu niin muiden päällä kuin ihan itelläkin! Hyvä vaihtoehto esimerkiks maksihameille, kun on yhtä ilmava ja rento. Mun ihanasta, tummansinisestä vekkihameesta voit bongata muutamat kuvat täältä.

KUMISAAPPAAT

Kuva täältä.

Tää viikko on ollut yllättävän sateinen, mutta onneks sekään ei haittaa oikeiden varusteiden kanssa. Mä itse pääsin ulkoiluttaan pitkästä aikaa mun omia kumppareita ja haaveileen uusista, värikkäistä Hai-saappaista. ♥

GLADIAATTORISANDAALIT

Kuvat: 1 | 2

Mä en tiedä olisko oikeempi termi näille korollisille yksilöille gladiaattorisandaletit, mutta näillä mennään. Oon jo pitkään ihaillu kaikilla muilla tämmösiä, sillä mä itse en todellakaan osaa kävellä korkeilla koroilla. Noi kultaset gladiaattorit vei mun sydämen täysin!


MINIHAMEET & -SHORTSIT

Kuvat: 1 | 2

Varmaan muutama muukin on huomannut katukuvan vilisevän paljaita pakaroita näin kesäsin ja mun on pakko sanoo, että se on ihan järkyttävän näköstä. Ymmärrän erilaiset pukeutumistyylit ja oman persoonan tai periaatteiden esiin tuomisen vaatteiden avulla, mutta paljaita pakaroita en vaan koskaan tuu ymmärtään.

OLKAIMELLISET RINTSIKAT OLKAIMETTOMAN PAIDAN KANSSA

Kuva täältä.

En onneks löytänyt mitään kuvaa, jossa olis ollut esimerkiks tuubitopin kanssa olkaimelliset rintsikat, mutta sun ei tarvii suunnata instagramia pidemmälle, niin varmasti näin kesällä bongaat sieltä edes yhden sankarin, joka ei ole tajunnut olkaimettomien paitojen tarkoitusta.

CONVERSET

Kuva täältä.

Mä oon yrittänyt vuosien mittaan lämmitellä itteeni conssien varalle, mutta ei... Vielä tähänkään päivään mennessä en koe kyseisiä tennareita niin kivoiksi, että haluaisin ne kotiuttaa enkä koe niiden sopivan mulle lainkaan. Joitain kumminkin conssitkin pukee hyvin, mutta mä en valitettavasti kuulu niihin ihmisiin, vaikka kuinka yrittäisin.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

BLOGITIIMI - Mikä, miksi ja ketkä?

Hetken aikaa sitten innostuin, kun huomasin Jennyn etsivän lifestylebloggareita blogitiimiä varten ja asiaa olin omassa päässänikin pyöritellyt tovin joskus aikoinaan, mutta onni onnettomuudessa, kun en asian eteen vielä aiemmin ollut mitään tehnyt, sillä sain nyt ihan huikeet blogitiimiläiset mun rinnalle. ♥ Meitä on siis yhteensä kahdeksan ihanaa blogityttöä ja ollaan tän parin viikon aikana tutustuneet toisiimme sekä päässeet ideoimaan jo hieman yhteisiä postauksia. Meiltä tulee jokasen kuukauden ensimmäisenä lauantaina yhteinen postaus ripauksella jokasen omaa persoonaa.

Mä halusin itse lähteä mukaan tähän sen takia, koska rakastan tutustua erilaisiin ihmisiin, kun siihen mulle mahdollisuus vaan annetaan ja näihinkään huipputyttöihin en olis saanut mahista tutustua ilman tätä blogitiimiä. Myös ajatus siitä, että jaetaan vähintäänkin yks suuri, yhteinen kiinnostuksen kohde eli blogin raapustaminen. Jo tässä parin viikon aikana oon saanut blogitiimiläisiltä ideoita ja inspistä omiinkin postauksiini.

Ketkä tähän blogitiimiin kuuluukaan? Blogeihin pääset tutustumaan paremmin klikkaamalla kuvakollaasin alapuolella olevaa linkkiä.



MOMENTS  Jenny


ANSKISS  Anniina


A REASON TO LIVE  Sini


JONNA HÄLLSTRÖM  Jonna


LUNA  Paula


TURKOOSI VADELMA  Jenna



perjantai 1. heinäkuuta 2016

OSTOKSET VIIMESIMPIEN KUUKAUSIEN AJALTA


Mähän tosiaan vuoden alussa kirjottelin siitä, kuinka aion vähentää vaatteiden ostoa minimiin eli mitä tarvitsen, niin sen myös ostan, mutta turhemmat jutut jätän suosiolla kauppaan ja mielestäni oon onnistunu odotettua paremmin. Ainakin näille urheiluvaatteille on ollut käyttöä normaalia enemmän keväällä, kun tuli salilla käytyä monta kertaa viikossa ja nyt kesälläkin, kun töissä on halunnut olla mahollisimman mukavat rytkyt päällä! Varmaan kevään ja kesän eniten käytetyimmät vaatteet mun muiden urheiluvaatteiden lisäks tottakai.


Ja nää onkin ainoot normaalit vaatteet, mitä oon tilannut. Mintunvihreestä mekosta en valitettavasti saanut millään edustavaa kuvaa sängyllä, mutta esimerkiks mun instagramista, @hellevimediheli, voi bongata, että aika täydellinen yksilö kyseessä ainakin mun omaan makuun! Käyttötarkotuskin tälle mekolle löytynee eli en tätä ihan muuten vaan tilannut.
Nellyn tilauksen toinen vaatekipale taiskin ehkä enemmän olla semmonen turhake, sillä tilasin ton mustan crop topin ihan vaan sen takia, kun näytti omaan silmään tosi kivalta nettikaupassa ja vielä päälläkin odotettua paremmalta sekä olin keväällä luvannut itelleni yhen uuden kesäpaidan, niin eiköhän tää ollu taas ihan oikeutettu ostos... ;D


Kauneusjuttuja oon ostellut jokseenkin normaalia enemmän. Acorellen vartalotuoksusta en osaa vielä muuta sanoa, kun tuoksun olevan erittäin hyvä, mutta harmittaa kuinka nopeesti haju iholta haihtuu. Monoi-öljyyn pääsin tutustuun hieman yllättäen, sillä yllä näkyvän purkin hintaa oli laskettu rutkasti, joten seuraavaks se löytykin mun kosmetiikkavarastoista... Bikbokista haalin itselleni toukokuussa pari tommosta tajuttoman sulosta hiusdonitsia. ♥


Vielä viimesenä Cliniquen ihonhoitosetti. Mun iho on ihan tajuttoman huonossa kuosissa aina, kun alan vähänkin käyttään meikkiä ja esimerkiksi kesäkuun ajan olin meikkaamatta pitkän aikaa, jollon iho parani lähes täysin, mutta nyt taas, kun oon hieman enemmän käyttänyt meikkiä, niin ihokin on alkanut hilseillä normaaliin tapaansa. Kesän aikana tuskin hirveemmin lisään enää meikin käyttöä, mutta kouluun palatessa varmasti tulee meikattua päivittäin, joten ajattelin kokeilla näiden tököttien vaikutusta mun ihoon ja toivon hartaasti, että ihon kuntoon tulis muutosta, kun olis meikkivoidemerkin vaihto tiedossa luultavastikin ennen koulun alkua, jos vaan näillä saan jonkin sortin taikoja ensin aikaan.

Nyt mä taidan suunnata siivoileen ja pakkaileen, sillä lähen illalla Nokialle ja lähes kaikki on vielä ihan vaiheessa... Rauhallista perjantaita ja viikonloppua! ♥