torstai 15. syyskuuta 2016

6 VINKKIÄ POSITIIVISEMPAAN SYKSYYN

Useimmille syksy tuntuu olevan masentavaa aikaa kesän viilettäessä vähän liiankin pikasesti ohi sekä päivien alkaessa pimeneen huolestuttavan nopeesti. Vähemmästäkin täytyy alkaa sinnitteleen oman jaksamisen kanssa. Mä ite oon parina viime vuotena kokenut syksyt lähinnä vaan yhtenä motivaation lähteenä ja ajattelin jakaa teille mun vinkit positiivisempaan syksyyn, jotka ainakin itelläni toimii!


1. Uuden alku

Mun kohdalla syksy tarkottaa uuden vuoden tavoin uuden alkua. Innostun syksysin alottaan aina jonkinlaisen projektin, oli se sitten kouluun tai harrastuksiin liittyvää. Tällä hetkellä mun syksyn motivaation lähteenä toimii koulu ja valokuvaaminen! Suosittelen siis ampaseen motivaatioo harrastuksesta, jota rakastat tai koulusta, jonka eteen oot kovasti tehnyt töitä.

2. Lähde lenkille ihasteleen syysmaisemia

Sä et voi kauaakaan syysmasistella, kun sä astut ovesta pihalle, hengität sisään raikasta syysilmaa ja lähet kävelylle/juoksulenkille ihasteleen ruskamaisemia, jotka on mun mielestä yks syksyn parhaimpia juttuja!


3. Rutiinit

Mulla ainakin positiivista mieltä ylläpitää rutiinit, joita syksyllä on muun muassa koulun tiimoilta tullakseen. Sulla on kokoajan jotain tekemistä, sä pääset eteenpäin tavalla tai toisella sun elämässäs, joten mikäs sen piristävämpää!

4. Tasapaino koulun/työn ja vapaa-ajan välillä

Tän olis voinut yhdistää ylempään, mutta toisaalta tää on ainakin mulla itelläni vaikuttanut niiiiin paljon fiilikseen tänä syksynä, että pakko listata ihan omaks jutukseen. Mun kohdalla ei tänä syksynä oo todellakaan ollut ja pahoin pelkään, että tuleekaan oleen vapaa-aika ja työt sitten lainkaan tasapainossa... Tuntuu, että vapaa-aikaa on se pari tuntia päivän aikana, kun aamut menee töihin valmistautumiseen ja illat taas siihen, että seuraavana päivänä olis mahollisimman mukava lähtee töihin. Toisin sanoen oon siis jo nyt ihan rikki, poikki ja pinossa oman ajan puutteen takia. Nyt oon huomannu kuinka paljon se oma aika nostaa vireyttä ja mielialaa.


5. Vietä aikaa ystävien ja perheen kanssa

Tän tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Rakastan olla yksin, mutta rakastan myös yli kaiken sitä, että saan katsoa netflixiä yhessä poikaystävän kanssa, kahvitella tai sopia sunnuntailenkit ystävien hyvän seuran siivittämänä ja jutustella mun vanhempien kanssa niitä näitä. ♥ Tiistai oli taas hyvä esimerkki tästä ihan käytännössä, kun näin vanhaa koulukaveria kahvien merkeissä, minkä takia oli hyvät fiilikset vielä keskiviikkonakin!

6. Keksi jotain spesiaalia arjen ohelle

Jos arjen puurtamiset alkaa uuvuttaan, niin ehottomasti virkeetä mieltä ylläpitää pienimmätkin spesiaalit jutut joko arkena tai vapaapäivinä. Mee syömään sun kumppanin kanssa perjantai-illan kunniaks tai pidä teehetki sun rakkaan ystävän kanssa. Tai sitä vastoin tee jotain yksinäs! Esimerkiks mä itse nautin tästä blogin kirjottamisesta ja se tekee ainakin mun arjesta spessua!

Onko teillä vinkkejä, jotka tuo ehdottomasti enemmän positiivisia viboja teidän syksyyn?

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Syksyllä saa toisinaan oikeen etsimällä etsiä niitä positiivisia fiiliksiä, onneks kynttilät ja kauniit värit vie jo aika pitkälle :) Upeita kuvia oot napsinut täältä Jyväskylästä, mulla on tällänen auringonlasku mennyt kokonaan ohi!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania vinkkejä + kuvat ovat aivan upeita:)

    http://sanniijuliaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista