lauantai 1. huhtikuuta 2017

BLOGITIIMI - 10 FAKTAA, JOITA ET TIENNYT MUSTA

Alotan varmaan joka kuukauden ekan postauksen ihan samalla tyylillä, mutta tuntuu, että tää vuosi on mennyt ihan hurjaa vauhtia eteenpäin, koska kumminkin nyt huidellaan jo huhtikuun puolella. Tottakai myös kuukauden ekaa lauantaita viedään, joka tarkoittanee blogitiimipostausta tuttuun tapaan! Tän kuun tiimipostauksessa käsitellään faktoja ja mä yritin keräillä sellasia faktoja, joita musta ei oikeastaan varmaan kukaan tiennyt tai jos tietää, niin ei ainakaan kaikkia näistä.


1. Mulla on lapsesta asti ollu tapana pyöritellä mun hiuksista pientä suikaletta sormien välissä ja itseasiassa teen sitä aina, kun mietin jotain kuten muun muassa tälläkin hetkellä! Saan tän oudon tavan takia välillä kummaksuvia katseita, mut siis tää vastaa mulla samaa, kun esimerkiks jotkut sattuu naputteleen jotain pöytää kynällä tai vastaavaa.

2. Rakastan kahvia ja kittaankin sitä aina kotona ollessa ihan övereihin asti, mutta töissä en jostain syystä juo kahvia ikinä.

3. Ennen olin oikeastaan jatkuvasti kännykkä kädessä ja kokoajan vastaamassa viesteihin mahollisimman nopeesti, mutta nykyään taas on paljon muuta puuhaa, joten välillä saa selailla muutamienkin päivien ajalta instakuvia tai huomaa, että ei oo ehtinyt vastaileen wappiviesteihin reiluun vuorokauteen. Osittain syynä on myös se, että vuorovaikutus ihmisten kanssa kuluttaa välillä enemmän, kun antaa tietyssä pisteessä ja sillon mua ahdistaa ajatus, että oon kokoajan saatavilla ja haluaisin tietyn osan vapaa-ajasta ottaa iisiä ihan täysin itekseni ilman yhtään mitään välikäsiä minkään sortin sosiaaliseen vuorovaikutukseen.

4. Mä en käytä oikeastaan ollenkaan alkoholia ja tää ei oo ollut ees tietoinen päätös. Alkoholi ei oo vaan lähes missään vaiheessa ollut mitenkään välttämätön ja tärkee juttu omassa elämässä. Toki mä juon sillon tällön yhden tai pari, jos sitäkään, mutta välillä joku saattaa ihmetellä tota ja mun täytyy kauheesti selitellä itteeni, jos en halua juoda ja se on mun mielestä harmi, koska en mäkään kyseenalaista ketään, kuka juoksee Alkon kautta kotiin joka perjantai.

5. Paistetut perunaviipaleet on taivas maan päällä! Siis ne voi maustaa niin monella eri tapaa ja niistä tulee joka kerta ihan hurjan hyviä eikä niihin voi koskaan kyllästyä... ♥ Tai ainakaan mä en voi.


6. Aina, jos oon ahdistunut, niin saatan pestä mun hampaat useemmin, kun vaan sen pari kertaa päivässä. Mä en todellakaan tiedä, että mistä tää juontaa juurensa, mutta ainakin hampaat pysyy puhtaina! Onneks tää liika hampaiden pesu on tosiaan vaan aina väliaikasta, koska yhteen aikaan saatoin pestä jonkin aikaa mun hampaat neljästi vuorokauden aikana... Tosin tästä on ollu hyötyäkin, sillä kerran mun ollessa ahdistuneena yhdestä kipeestä hampaasta, tuli hampaita tosiaan tuolloinkin pestyä kolmesti päivässä ennen, kun pääsin ne tarkistuttaan hammaslääkäriin, jossa sit hammaslääkäri toteskin, että oon hoitanut ja pessyt mun hampaita tosi hyvin, vaikka kipeän hampaan syynä tais olla mun muistaakseni iso reikä. Mun hampaat onkin aina ollu sitä helposti reikiintyvää sorttia, vaikka kuinka hyvin pesen ja hoidan niitä.

7. Oon mitä luultavammin kärsimättömin ihminen koko maan päällä. Mitäpä sitä sen enempää selitteleen.

8. Mä oon molempikätinen. Pienenä mä aina mietin onks mussa jotain vikaa, kun opettajat tiesi mun olevan vasenkätinen ja yrittivät aina opettaa esimerkiks hiiren käyttämisen ja virkkaamisen vasenkätisten tapaan ja se tuntu niin tyhmältä, mutta onneks aika pian siitä sain kuulla molempikätisyydestä ja siitä, että mitä luultavammin mussa ei oo siis mitään vikaa. Tästä ja niistä omista kokemuksista haluaisin väsäillä ihan oman postauksensa ajallaan, mutta teen oikeastaan vissiin kaiken muun samaan tapaan, mitä oikeakätiset, mutta kirjotan vasemmalla. En oo ainoo, kessä tää on herättänyt ihmetystä, sillä välillä tosiaan muutkin saattaa ääneen ihmetellä, että miten leikkaan saksilla oikeella, kun kirjotan vasemmalla... Ambidekstria selittänee tän. Oonkin aina tiennyt olevani jonkin sortin luonnonoikku.

9. Sekakäytän niin luonnonkosmetiikkaa kuin ihan synteettistäkin kosmetiikkaa, sillä näin koen löytäväni parhaimmat tuotteet mulle itelleni. Toki haluaisin vaihtaa kaikki tuotteet luonnonkosmetiikan puoleen hiljakseen, mutta tällä hetkellä ei ainakaan rahatilanne anna myöten vaihtaa esimerkiks meikkipussin sisältöä ainakaan täysin luonnonkosmetiikkaan, mutta hiljaa hyvä tulee.

10. Tykkään enemmän lakritsista ja kinuskista kuin suklaasta. Oon aina ihmetellyt sitä, että miks porukka hehkuttaa lähinnä suklaata, mut ikinä en kuule sanaakaan lakritsista tai kinuskista!? Suklaa on ihan ok, mutta kyl lakritsi ja kinuski voittaa suklaan ihan 100-0. Aina muksunakin valitsin sen suklaajäden sijaan joko lakritsi- tai kinuskijätskin sekä sit suklaakastikkeen sijaan kinuskikastikkeen. Hah, en vaan nää (maista? :D) sitä, miten suklaa päihittää muiden makunystyröissä noi kaks makua niin ylivoimasesti.

Sinuna kävisin myös tsekkaamassa faktoja muista tiimiläisistä! ♥

Jenny  Anniina  Sini  Krista

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja tosi kivoja juttuja listasit ♥ Pystyin muutamaan kohtaan samaistumaan varsinkin tuo 1 ja 7 :) Itse valitsen kanssa kinuskikastikkeen/-jätskin aina ennemmin kuin suklaanmakuisen, mutta suklaa ihan suklaana menee hyvin :D

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaset postaukset on kyl aina superhauskoja, kun oppii aina enemmän kirjottajasta, joten huippua, että tykkäsit tästä! ;) ♥ Hauska, että sullakin kans toi ykköskohdan tapa! Meinaa tuntuu, että suurin osa porukasta vaan ihmettelee, että miks hitossa räplään mun hiuksia jatkuvasti, jos mietin tai teen jotain, mihin täytyy keskittyä. :D Mut onneks en oo ainoo, kuka noin tekee. ;) Ja sama täällä, että suklaa menee suklaana, mut sit just lakritsi ja kinuski voittaa. Toisaalta taas esim. lakritsi- ja kinuskitäytteiset suklaat on pala taivasta.

      Poista