perjantai 19. toukokuuta 2017

PUHELINRÄPSYJÄ

Tai jos tarkkoja ollaan, niin snäppiräpsyjä! Nää kaikki on tältä keväältä viimesimmän snäppipostauksen jälkeen ja mua voi tosiaan seurailla snäpissä nimimerkillä hellevimediheli


1. Mieluummin mä kyllä sen banskun valitsen, kun mäkin. Siis pohdin aina, että miks sitä mäkkiä niin hypetetään, koska ohan hese ihan hitokseen parempaa! 2. Astangajooga oli kyllä ihan huippua ja oottelen innolla taas joogailua. 3. Pääsiäisviikonloppuna ei ainakaan karkkihammasta alkanu kolottaan, kun ostin isot kasat karkkia kotiin koko poppoolle. ♥ 4. Ja selfie!


5. Vapun viettoo töiden suomissa rajoissa. Onneks pääsin suhteellisen aikasin sunnuntaina töistä ja menin maanantaina vasta myöhemmin iltapäivällä, joten oli mahdollisuus juhlistaa vappua muutenkin, kun vaan menemällä unille suoraan töistä. 6. Mä oon nyt yrittänyt viettää paljon aikaa sairaalalla isän luona, kun on aina huippua huomata, miten kaikki rullailee eteenpäin. Ja tottakai ajattelen sen myös olevan isälle tärkeetä, että siellä käyn. 7. Yhdessä kohtaa oli ihan superisti niitä ihania päiviä, kun säät suosi, joten toivotaan, että niitä olis koko kesä täynnä! 8. Tää kynähame on ihan lemppari! Postasinkin tästä asusta kuvat jo aiemmin blogiin.


9. Mä vaan rakastan semmosia vapaapäiviä, kun saa olla miettimättä omia syömisiä sen kummemmin ja syödä just sitä, mitä tekee sillä hetkellä eniten mieli. 10. Kuvassa komeilee mun ton päivän aamupala, sillä lähettiin kävellen kauppaan eikä kumpikaan ollut syönyt aamupalaa ennen sitä, joten alko olokin oleen semmonen. 11. Ei silti tainnut mennä kauaakaan, kun simahdin tästä snäpistä... :D 12. Ihan älyttömän kaunis auringonlasku, jota ei kyllä puhelimen kameralla saanut taltioitua ihan yhtä nätisti, mitä paljain silmin.


13. Mun uus harrastus; ristikkojen täyttäminen. Se on yllättävän mieltä tyhjentävää ja rentouttavaa puuhaa. 14. Löydettiin huikeeseen paikkaan viime viikonloppuna ja en malta oottaa, että pääsen tännekin jakaan sen jossain kohtaa. 15. Kävin Ruohonjuuressa vähän shoppailemassa! Toi shampoopala on kestosuosikki ja ainakin kaks muutakin tuotetta noista on osottautunu jo tän hetken lemppareiks, joten oli aika onnistuneet ostokset. 16. Suunnattiin mun viimesimpänä vapaapäivänä veljen muksujen kanssa leffaan ja siitä Burger Kingiin syömään; edelleen oon sitä mieltä, että ei oo hesen voittanutta!

Mä taidan nyt suunnata nokan kohti Tamperetta ja sen jälkeen pyörähtää kodin kautta töihin. Enää olis kaks päivää töitä ja sit saakin heittää vapaalle. ♥ Kivaa viikonloppua jokaiselle!

4 kommenttia:

  1. Mitä on astangajooga? Kuulostaa mielenkiintoselta, oon muuten ite menossa viikon päästä ekaa kertaa joogaan, can't wait!

    http://measaskribent.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Astangajooga on ainakin muihin mun testaamiin joogan alalajeihin (kundaliinijooga, yin jooga) verraten paljon fyysisempää tai just, että asanat on vähän haasteellisempia. :) Suosittelen ehottomasti testaileen astangajoogaa ja oikeastaan kaikkia noita muitakin alalajeja! ;) Astangajoogaan ihastuin jotenkin ihan älyttömästi heti ekalla kerralla.

      Poista
  2. Siis oon samaa mieltä, Hese on parempi kuin mäkki. Ja kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että en oo ihan yksin tän mun mielipiteeni kans! Tuntuu, että niin monet valitsee mieluummin mäkin. :D

      Poista