maanantai 24. heinäkuuta 2017

SYNTTÄRIVIIKONLOPPU

Ihan hullua, mä täytin eilen 21 vuotta. Onneks sentään ei tunnu yhtään sen vanhemmalta saatika sit harmaita hiuksiakaan näy vielä ainakaan sen vertaa, että ne vielä huomaisin. Oonhan mä nyt sentään lähempänä 40, kun nollaa. Mulla on kuluneet vuodet marssineet synttärien osalta ohi aika tylsästi, sillä mitään sen kummempaa ei oo tullut tehtyä. Tänä vuonna taas oli hauskaa koko synttäriviikonlopun mitalta, sillä mullahan starttas perjantaina viikonloppuvapaat!


1. Lauantain asua, jonka itseasiassa näittekin edellisessä postauksessa jo! / 2. & 3. Lauantaille oli luvattu sadetta, joten meidän Viikinsaaren reissu sai väistyä ja edellisenä iltana päätettiinkin, että lauantaina suunnataan Crazy golfiin. Koko päivänä ei tosin tainnut sataa vasta, kun illalla, joten ihan yhtä hyvin reissu Viikinsaareen olis ollut pätevä, mutta kivaa oli minigolfailemassakin. / 4. Lautapelien lisäks käytiin pitkästä aikaa lauantaina illasta heittelemässä myös korista!


Sunnuntaina me sit suunnattiinkin mun synttärikahvitteluiden jälkeen kolmen poppoolla Sky bariin. Terassilla tuli tosin turhan kylmä pelkästään toi mekkonen päällä iltaa kohden. Ihailtiin maisemaa ja mä yritin pysytellä kaukana ikkunan vierustasta... Hah. Mun ja Anniinan mekot oli muuten ihan super kivat ja en malta oottaa, että pääsen napsiin tosta asusta asukuvat vielä bloginkin puoleen! Se oli mukavan simppeli, mut silti niin kaunis.

Tänään olis tiedossa paluuta arkeen, mutta vaan tän illan verran, sillä sit saa taas heittää vapaalle. Haikeeta, että viikonloppu vierähti ohi niin nopeesti, mutta vapaiden tiimoilta paras osuus taitaa olla vasta edessä. Ihanaa maanantaita jokaiselle! ♥

2 kommenttia: