HÄILYVÄ ITSETUNTO?

Tuntuu hyvältä taas pitkästä aikaa olla täällä. ♥ Ensinnäkin monen päivän postailemattomuus ei sovi mulle ja toiseks meinasin taas alottaa postauksen sillä, kuinka väsyny mä oon, mutta kun vaan oon. En todellakaan tiiä, että mistä tää johtuu, sillä energiaa ei oo tänään kulunu suunnilleen muuhun kuin olemiseen ja syömiseen, joten luulisin huokuvan energiaa. Lieneeköhän jonkin sortin alkavaa kaamosmasista..? Josta tosin en oo koskaan aiemmin kärsiny.


Haluan jakaa teille tänään yhden mun ihan lemppariasun, jossa mulla on aina niin hyvä fiilis ja samalla myös muutaman jutun sydämeltäni liittyen itsetuntoon. Voitas vaikkapa alottaa jo jälkimmäisestä, sillä en tiedä onko mulla asusta niinkään mitään muuta sanottavaa, kun tunnen oloni hyväks siinä ja peilikuvakin miellyttää, joten kyseessä on siis aika hiton jees asu. Mä oon aiemminkin kirjottanut itsetuntoon liittyen, nimittäin kesäkuussa harmittelin sitä, miten sillä hetkellä tunnuin kokonaisuutena yhdeltä pelkältä epäonnistujalta ja helmikuussa taas jaoin vinkkejä parempaan itsetuntoon. Helmikuisesta on tultu tosi pitkä matka alaspäin kuten varmaan jo kesäkuisen postauksen fiiliksistä saattaakin huomata.


Jostain syystä oon edelleenkin miettinyt ihan liikaa muiden mielipiteitä, mutta sen verran ollaan kasvettu ulos aiemmista kausista huonon itsetunnon kanssa, että enpä oo tainnut koko tänä aikana olla huolissani ulkonäöstä. Tai siis tottakai mulla tulee ulkonäön kanssa niitä huonoja päiviä, mutta viimesenä puolena vuotena oon huolehtinu lähinnä mun luonteesta ja siitä, miten en ehkä sen kannalta oo riittävä. Nyt, kun mä kirjotan tän, niin se kuulostaa ihan hullulta. Miten mä en voi olla riittävä, kun mä oon just mä eikä kukaan määrittele sitä millanen mun tulis olla, koska kukaan ei oo tietääkseni koskaan tavannu juuri mun kaltaista ihmistä eikä heillä siten voi olla oletuksia mua kohtaan...


Nuorempana mä sain tosi usein kuulla siitä, kun olin ihan älyttömän nauravainen ja hymyilevä eikä vissiin porukka oikein perustanu, että miks. Taisin paristi kuulla ihmettelyä siitä ja yks mun sen aikanen ystävä totes mun olevan ärsyttävä toiselle kaverilleen, kun olin aina niin energinen ja ilonen. Olis ees vaikkapa sarkastisesti heittäny kyseisen kommentin päin naamaa, mutta kun kuulin sen yhden kaverin kautta, niin aloin pohtiin, että nyt mussa on kyl ihan saletisti jotain vikaa ja kun siihen summaa vielä teini-iän ja kiusaamistaustan, niin lopputulos ei voi olla mitään mahtavaa. Sen jälkeen aloin ihan tietosesti hillitseen tunteita, joita näytin ulospäin ja jostain alitajunnasta hiipi tietosuuteen aika ajoin ajatus siitä, että jollekin oon aina liikaa tai sit ihan liian vähän, koska millon oon myös ollu liian hiljanen, toisinaan taas liian puhelias, aina liian jotain ja oon vaan niin kyllästyny siihen, joten en myöskään ihmettele, että nää asiat pakkautuu mun päähän yhdeks tosi negatiivisesti latautuneeks möykyks ja vaikka kuinka oon yrittäny työntää niitä syrjään, koska ei mua kiinnosta mitä muut aattelee, niin kyllähän mua kiinnostaa. En mä muuten ottais niitä kommentteja noin henkilökohtasesti. 

Miksen saa vaan olla oma itteni niin hyvässä kuin huonossakin? Aina mun mieleen ilmestyy ajatus muiden paremmuudesta ja siitä, että muilla on oikeus olla oma itsensä joka tilanteessa ja miten epäreilua on se, kun mä en saa olla, mutta muistutan itseeni, et en mä todellakaan oo ainoa, joka on saanu joskus kuulla olevansa jollain tapaa vääränlainen. Enkä mä ikinä kehtais kommentoida itsellä olevan huonon päivän takia toisen ilosuutta negatiivisella tapaa saatika sit, jos joku on vähän hiljasempi, niin sille on saletisti syynsä ja vaikka se syy oliskin vaan luonnekysymys, niin älä hyvä ihminen lähe arvosteleen toista sen suhteen yhtään millään tasolla.


Tää, jos joku asia on mulle semmonen, että kyllä muuten menee tunteisiin ja tälläkin hetkellä päällimmäisinä tunteina on viha, ahdistus ja helpotus. Mä en oo osannu pukee hetkeen aikaan mun pään sisällä myllertäviä ajatuksia kunnolla järkeväks kokonaisuudeks kuin vasta nyt ja se tuntuu jotenkin helpottavalta, että ne saa vihdoin ulos. Ehkä tää kaikki purkautuminen juontaa juurensa siihen, kun eräs asiakas tuli sanoon mulle, että miten oon aina niin positiivinen ja ymmärrän kyllä, että hän ei seuraavalla varmaan tarkottanu mitään pahaa myöskään, mutta heitti vielä perään, että sen haluais nähdä, kun mulla on huono päivä ja vieläpä semmosella tietyllä äänensävyllä ja -painolla, mistä sai kuvan, että oikein toivois niitä huonoja päiviä. Toivoisin, että me odotettais ja oletettais muilta vähän vähemmän, tutustuttas toisiin paljon enemmän ja ennen kaikkea jätettäs ne vähänkään negatiiviset kommentit oman pääkopan suojiin, sillä niistä ei seuraa koskaan mitään hyvää ja vastapuoli muistaa ne kyllä... Tai sit alkaa ylianalysoimaan kaikkee kuten minä, hahah.

Nyt mä taidan suunnata suihkuun ja keittään varmaankin teetä... Luultavasti seuraavaks ei olla ihan näinkään raskaan aiheen parissa. Kivaa torstai-iltaa! ♥

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva asu ja ihanat lehdet taustalla! Muiden sanomisia ja mielipiteitä ei kannata loputtomiin pyöritellä mielessä - niistä ei oikeastaan kannata välittää ollenkaan. Itse tietää, kuka on, ja se riittää :) Ja kommentit kertovat enemmän niiden sanojasta kuin sinusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kuvausspotti oli kyllä ihana! Tai se on ihana niin kesällä kuin nyt syksylläkin ja en malta oottaa sitä, että nään Arboretumin lumenkin peittämänä - varmasti sillonkin niin kaunis hohtavan lumen peittämänä. ♥ Totta toi, että enemmän ne sanojasta kertoo. En edes tiedä, että mikä ja miks mulla on vaikuttanu viimesen puolen vuoden aikana niin vahvasti mieleen, että vissiin itsetunto romuttunu samalla ja sen takia miettii jotain hölmöjä negatiivisuuksia menneisyydestäkin, vaikka vielä vuoden alussa olin ihan sujut niiden kanssa. :/ Ehkä tää on vaan joku vaihe ja aina, kun tietosesti osaa työstää asiaa, niin mielikin hiljakseen kohentuu. :)

      Poista