TÄN SYKSYN 3 LUONNONKOSMETIIKKASUOSIKKIA

Toivoisin, että olisin saanut esteettisten kuvien lisäksi välitettyä teille tuotteista tuoksut sekä koostumukset ruudun toisellekin puolen, mutta valitettavasti tällä kertaa joudutte tyytyyn pelkkiin kuviin. Harmi sinänsä, sillä tää postaus olis täynnä hajuhermoja siveleviä tuotteita sekä koostumukseltaan pehmeitä ja silkkisiä tuotteita.


Eiköhän aloteta esittelemällä kokoonpano; Flow kosmetiikan hilla-minttu kasvonaamio, Organic Shopin viikuna & manteli hiusnaamio sekä samalta merkiltä vielä sokerikuorinta sitruunaruohon tuoksuisena. Flow kosmetiikka onkin jo mun blogista aiemminkin tuttu merkki ja sille brändille liputan suuresti, sillä haluan tukee suomalaista työtä ja vieläpä mieluiten mahdollisimman luonnollista ihonhoitoa. Organic shop on brändinä mulle uusi tuttavuus, mutta oon kuullut paljon hyvää! Ja nyt omatkin kokemukset puhuu kuuleman puolesta.


Flow kosmetiikan hilla-minttu kasvonaamio on tarkotettu sekaiholle ja purkin kannessa naamion luvataan syväpuhdistavan ja kirkastavan ihoa. Kasvonaamio sisältää muun muassa luonnon savea, montmorilloniittia, joka imee epäpuhtauksia itseensä sekä myös luovuttaa ravintoaineita, marokkolaista laavasavea, jonka hyödyistä en osaa sanoa sanastakaan. Hilla tuo ihoon kirkkautta ja suojelee ihoa muun muassa stressiltä ja uv-säteilyltä. Minttu taas puolestaan puhdistaa ihoa sekä rauhottaa tulehduksia.

Kasvonaamiojauhetta täytyy sekottaa kahden teelusikallisen verran yhteen teelusikalliseen vettä, jonka jälkeen sekoittaa hyvin, levittää kasvoille sekä antaa vaikuttaa 10 minuuttia. Sen jälkeen pestään kasvot huolellisesti ja sulla on ihanan raikas fiilis kasvoilla sekä suurin osa epäpuhtauksista tuntuu kaikonneen.


Uusin tulokas on Organic shopin viikuna-manteli hiusnaamio. Purkissa luvataan naamion hoitavan hiukset kiiltäviksi, pehmeiksi sekä elastisiksi. Kammattavuuden pitäisi helpottua. Oikeastaan kaikki näistä on pitänyt paikkansa muutamalla kerralla, kun oon tätä jo käyttänyt. Mun hiukset on hiuslaadultaan tosi karheat, vaikka kiiltoa ja elastisuutta onkin aina ollut. Naamion jälkeen hiukset on olleet superpehmeet ja helpommat käsitellä. Aikamoisena takkutukkana hiusnaamiosta on ollut suuresti apua, mutta saattaa myös uusi, parempi harjakin tähän vaikuttaa. Lisättäköön vielä, että tää tuoksuu ihan karkille! Miten oonkaan nuuhkinut mun hiuksia naamion herkullisen tuoksun ansiosta, hah. Oon pakottanut poikaystävänkin haisteleen mun hiuksia paristikin...


Samalla merkillä mennään kuin edellisessäkin tuotteessa eli kyseessä on Organic shopin sitruunaruoho-sokerikuorinta vartalolle. Vartalokuorinnan luvataan tekevän sitruunaruohoöljyllä ja sokerilla ihosta tasaisen ja pehmeän. Tasaisuudesta mä en tiedä, mutta ainakin pehmeä ihosta tulee. Niin ja lisäks taas ihan älyttömän ihanan tuoksunen, sillä kuorinta tuoksuu erittäin vahvasti makeelta ja pehmeeltä sitruunaruoholta.

Kaikki tuotteet oon ostanut Ruohonjuuresta ja hintaa tuotteilla on tainnut olla 5-10 euroa. Hiusmaski ja kuorinta tais olla just sen vajaat 5 euroa, joten hinta ei hirveesti lohkassut kukkaron sisällöstä. Onko teillä jotain luonnonkosmetiikkaa suositeltavaksi? Kelpaa vinkit niin tämmösistä hygieniatuotteista kuin ihan meikkipuoleltakin. :)

4 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloisia tuotteita. Täytyy ehdottomasti suunnata Ruohonjuuren ja ostaa noita kokeiluun. Ruohonjuuri aukeaa tänne Jyväskylään vasta huomenna, joten en ole aiemmin ko. kaupassa vieraillutkaan kuin netin välityksellä. Yksi suosikkikaupoistani.
    Olen tykännyt paljon kotimaisesta Ole Hyvä-tuotesarjasta. Heillä on valikoimissa sekä hygieniatuotteita että kodin puhdistusaineita. Lähes kaikista tuotteista löytyy myös hajusteeton versio, mikä on tällaiselle allergioihin taipuvaiselle erinomainen asia. Tuoksuvista tuotteista Hilla-suihkusaippua on suosikkini. Siinä tuoksuvat nimestä huolimatta appelsiini ja sitruuna. Piristävä ja hoitava kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ostaa testiin nää! Jokaisesta tuotteesta löytyy vieläpä erilaisiakin ja eri tuoksusia. :) Eikä tosiaan oo ihan hirveen kalliita myöskään!

      Mä en ookaan tosta Ole Hyvä -tuotesarjasta kuullu, täytyy siis googletella ja ostaa testiin itellekin. On muuten hyvä, että yhä enemmän saa allergioidenkin kanssa kärvistelevät vaihtoehtoja, sillä valikoimat on ollu kovin suppeet ja osa tuotteista ei oo toiminut itsellä ainakaan kovin hyvin, joten kiva päästä kokeileen uusia tuotteita ja ylipäätään sekin, että niitä tulee markkinoille lisää, jotta jokainen löytää itellä toimivat tuotteet. :)

      Poista
  2. Voi vitsi nää tuotteet vaikuttaa kivoille! Haluan kans! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kyllä on! ♥ Jokainen niin toimivia just, miten pitääkin ja vieläpä tuoksuu hyvältä. ♥ Ja kieltämättä näyttääkin aika herkullisilta etenkin toi vartalokuorinta ja hiusnaamio. :D

      Poista