MUN ISKÄ ON AIKAMOINEN TERÄSISKÄ

Isän- ja äitienpäivä on mulle aina ollut jo ihan lähtökohtasesti tärkeä päivä, koska vanhempia tulee mun mielestä kunnioittaa ihan täydestä sydämestä ja tänä vuonna sekin on taas saatu kokea ihan kantapään kautta eikä sydänsuruilta oo vältytty. Kevät oli tosiaan ihan älyttömän hirveetä aikaa meidän perheelle ja siis jo tän tekstin alottaminenkin tuntuu niin ahdistavalta, että tekis mieli vaan alkaa itkeen. 


Isosisko kiteytti hetkinen sit hyvin sen, että ei oo tänä isänpäivänä mikään itsestäänselvyys, että isä on elossa. Kumminkin, muu perhe ei varmaan hirveesti arvostais sitä, jos avaan tilannetta sen tarkemmin, koska se koskee niin monia muitakin enkä oo ainoo tyyppi, joka tirautti kyyneleen, jos toisenkin menettämisen pelosta ja ahdistuksesta, joka tuli ihan liian yllättäen. Mä en tiedä miltä tää tuntui äidistä ja sisaruksista, mutta mä toivon, että tämmöset jutut helpottuu elämänkokemuksen myötä, koska en halua enää koskaan kokee mitään samanlaista. Tässä postauksessa mä jaankin ihan mun omia tuntemuksia keväästä, koska oikeastaan kelle vaan voi ja varmasti tuleekin käymään näin jossain kohtaa ja ehkä se helpottaa, että sen pelon ja ahdistuksen kanssa oppii elään, mutta kuten tästäkin postauksesta varmaan käy selväks, että kokemus tulee oleen tunteiden tiimoilta tosi kivulias enkä tiiä tuleeko ne tunteet koskaan poistuunkaan kevään tapahtumiin palatessa.


Mun oli pakko kirjottaa tää postaus kahdessa osassa, koska ton ajan muistelu alkaa aina ahdistaan niinkin paljon, että henkee ei vaan saa eikä ilman kyyneleitä selviä. Niin pahalta se tuntu sillon ja niin paha se tilanne olikin.


Kevät meni aika sumussa ja mietinkin jälkeenpäin, että miten pystyin harkkapäivät suorittaan normaaliin tapaan, vaikka mikään muu ei tuntunutkaan normaalilta ja mulle kaverit sanokin, et eikö ois nyt parempi vaan huilia kotona pari päivää. Tuntu helpottavalta, että oli edes jotain puuhaa, vaikka muutamat ekat päivät meni itkua pidätellen. Oli ahdistus siitä, mitä harkkapäivän jälkeen TAYSissa vieraillessa meille sanotaan ja pelko siitä, jos puhelin soi kesken päivän, koska sit se oli varmaa, että iskä ei olis enää jaksanut taistella ja sitä mä pelkäsin kaikista eniten. Ainoo asia, mikä mulle jäi tosi vahvasti keväältä mieleen, oli se, kun isän ollessa vielä teholla lääkäri totes mulle ja kuka ikinä mun mukana sillon olikaan (ehkä äiti?), että iskä todella on tosi vakavasti sairas ja saa taistella ihan tosi kovasti, että tästä noustaan. 


En voi ees kuvailla sitä, miltä tuntui nähdä oma rakas vanhempi kaikissa masiinoissa ja letkuissa, ei oo hereillä etkä pysty oleen tuntematta, miten se koko homma vaan särkee sun sydämen. Se ihminen on siinä, mutta silti se tietyllä tapaa ei oo siinä, kun lääkäreilläkään ei oo mitään hajua herääkö ja tervehtyykö enää koskaan, vaikka just aamulla ennen harkkaan lähtöä vaihdettiin sanaset vai olikohan se edellisenä iltana, en muista enää. Vaikeinta koko hommassa oli epätietosuus ja menettämisen pelko, koska kukaan ei voinu luvata, että iskän kunto kohenee ja tervehtyy. Yleensä lääkärivisiitin jälkeen se viimestään kotona muuttu itkun tihrustamiseks ja välillä kyynelten pidättämisessä oli kovasti hommaa ihan siellä tehollakin iskää katsomassa.


Meidän perheelle kumminkin kävi hyvin tän jutun suhteen, koska iskä otti vissiin kuuleviin korviinsa sen, että nyt pitäis tervehtyä, kun me kaikki sitä kovasti tsempattiin sekä tarvittiin ja siitä alkokin melkein puolen vuoden sairaala- ja kuntoutusjakso, joka on tuottanut rutkasti tulosta. ♥

Tätä postausta rustatessa tuli aika vahvasti palattua noihin fiiliksiin, koska itkua ja ahdistusta taas riitti kerrakseen, mutta voin sanoa, että en oo tapahtuneen jälkeen tai sitä ennen koskaan kokenu mitään vastaavaa enkä oo koskaan ollut läheskään yhtä ahdistunut, vaikka vastaavia juttuja onkin tullut vastaan elämän aikana ja läheisiäkin menetetty. Pitkään pohdin, että tohdinko ees postata aiheesta, mutta nää jutut kuuluu elämään eikä meidän perhe oo ensimmäinen, jossa tämmösiä asioita joudutaan käsitteleen.

Halusin kumminkin vielä toivottaa kaikille isille hyvää isänpäivää ja sanoa, että muistakaa niitä teidän vanhempia, koska tääkin tilanne iski salamana kirkkaalta taivaalta!

2 kommenttia: