HELPPOHOITOINEN MINIKAKTUS

Välillä saatte vähän breikkiä mun naamasta, jota tuntuu näkyneen blogin puolella ihan liikaa viime aikoina, kun nyt vihdoin pääsette tutustuun meidän uusiin asukkeihin, jotka tönöttää toivottavasti onnellisina tuolla ikkunalaudalla. Alkuunsa voisin kertoa, että mun viherkasvitausta on ollut ihan olematon tähän asti ja kerran sain kukkia, jotka onnistuin tapattaan, koska en vaan muistanut kastella niitä. Mutta siis eihän moista voi muistaakaan, jos ei koskaan aiemmin oo ehdollistunut sille kukkien jatkuvalle hoidolle ja kastelulle!?


Sunnuntaina käytiin ystävän kanssa pyörähtämässä Ikeassa, josta tosiaan aluslakanan ja kynttilöiden lisäksi mukaan lähti minikaktuskolmikko. Kolmikko tais lähtee lähinnä hetken mielijohteesta sillon, koska en ajatellut reissun aluksi kotiuttavani sieltä moisia, mutta joskus aiemmin olin jo pohtinut elävöittäväni kotia kasvien avustuksella, joten miksei sitä sit toteuttais heti. Googlettelinkin seuraavan yön hoito-ohjeita ja muuta tietoa, jotta saisin pidettyä nää minit hengissä mahdollisimman pitkään.


Miksi mä päädyin minikaktuksiin?

Ne on söpöjä. Se oli mun eka ajatus, kun joskus aikoinaan bongasin just nimenomaan minikaktuksia somesta. Kun jalostin ajatusta vähän pidemmälle moisesta asukista kenties omassa kodissakin, niin aloin pohtiin ja ottaan selvää niiden hoito-ohjeista. Ostotilanteessa oli siis jo selvää niiden helppohoitoisuus ja ihanteellinen paikka, jossa ne toivottavasti viihtyisi. Helppohoitoisuus olikin ulkonäön lisäksi toinen syy, miks päädyin näihin piikikkäisiin vauvoihin! Toki vielä se, että tällä hetkellä ei oo oikein tilaa muille kuin minikaktuksille. Näistä on hyvä sit ajan kanssa siirtyä askel askeleelta enemmän hoitoa vaativiin viherkasveihin, jos vaan suinkin onnistun pitään nää pikkuset elossa. Vissiin enemmän saa tehdä työtä tappaakseen nää.


Pitäis varmaan pelkän ajatuksen lisäks tehdäkin jotain mm. tolle pölykerrokselle, joka näissä kuvissakin vilahtaa... Heh. Ootteko te kunnon viherpeukaloita vai liputatteko enemminkin tän vihertumpelon tapaan vähän helppohoitosemmille sisäkasveille?

Kommentit

  1. Multa löytyy nämä samat minikaktukset ja mulla onkin nyt uuden vuoden tavotteena pitää ne elossa haha! Oon niin surkea kasvien kanssa, että oikeestaan kaikki mun kasvit on kuolleet... :-D Myös kaktukset, joiden luulis olevan aika helppohoitoisia.
    sannialina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on siis selkeesti sama tavote tälle vuodelle! ;D Pakko pitää noi hengissä niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Ja siis oon luullu kaktuksien olevan helppohoitosia!! Mutta pelkään pahoin, et onnistun kans jotenkin tapattaan nää minit... :D Toivotaan, että meistä kumpikin saa kunnialla pidettyä nää nykyset minikaktukset voimissaan. ;)

      Poista
  2. Kaktukset on kyllä siitä mukavia, ettei ne ota nokkiinsa jos niitä ei toviin muista kastella. Mulla on elämäni varrella ollut moneen kertaan kaktuksia, mutta tällä hetkellä mulla ei oo ensimmäistäkään. Joskus onnistuin tappamaan kaktuksen liialla kastelulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ton takia ajattelinkin, että ne olis oivia sisäkasveja mulle ainakin näin alkuunsa, koska unohdan kumminkin kastella säännöllisesti. :D Lueskelin kans, että kuulemma just liialla kastelulla ne saa tapettua, mutta oikein muuta en löytänyt. Kaktukset on kyllä ihania! ♥

      Poista
  3. Niin söpöt! <3 Mulla ei ole ikinä ollut kaktuksia. Lapsuudenkodissa oli, mutta ne kuoli. :D Pelkään, että tyyliin kaadun kaktusta päin ja saan kaikki piikit itseeni, joten en ole uskaltanut hankkia meille. :D Muita kasveja on kyllä ihan simona, joten kai mä olen sitten se viherpeukalo. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan rakastunu noihin! ♥ Voi ei, toivottavasti ne silti ehti elään pitkään. Luin netistä, että kaktukset on tosi pitkäikäsiä, jos vaan ei kastele tosiaan liikaa. :D Ja hei mä mietin kans samaa, että mitäs sit, kun on tilaa hommata isompi kaktus, että jos onnistun kaatuun sen päälle tms. :D Saattas hitusen sattua. Viherpeukalouteen mäkin pyrin, mutta tällee hiljakseen. ;) Täytyy ensin tosiaan yrittää ehdollistua siihen kasvien hoitamiseen ja se tuntuu turvalliselta näin kaktusten avulla ensi alkuun.

      Poista
  4. Mulla on nuo samat kaktukset :) ainoat kasvit jotka ovat pysyneet hengissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että ne on pysyny hengissä! :D Kuinka pitkään sulla on ne olleet? Musta tuntuu, että mulla ei oo mitään saumaa ostaa hetkeen mitään muita kasveja mun armoille, mutta nää on nyt jo toista viikkoa elossa!!

      Poista

Lähetä kommentti