JOULUBREIKILLE!

Oikein ihanaa keskiviikkoa! Enää neljä päivää jouluun ja meikkis on täällä jo ihan huippufiiliksissä, sillä mulla nimittäin alkaa pieni joulubreikki nyt illasta tän viikon vikan työvuoron jälkeen. Vaikka töissäkin on kiva olla ja sen lisäks tienata, niin kyl se tuntuu aina sitäkin ihanammalta, että edessä siintää pitkät vapaat ja oikein näin joulunaikaan. ♥


Eilen pohdin aamupäivästä tosiaan sitä, että miten ihmeessä ehdin hoitaan kaikki hommat huomenna, mutta onneks eilen yöllä löysin muun muassa kinkun, jonka käyn tänään ostamassa paistomittareineen ja -pusseineen jääkaappiin sulaan ennen työvuoroa. Löysin myös noi tommoset aineelliset lahjat loputkin, jotka nyt oli mahdollista ostaa, vaikka tosin vielä pari lahjaa on ostamatta, mutta niiden takia täytyykin suunnata huomenna käymään Tampereella. Aika hyvällä mallilla ollaan nyt senkin tiimoilta! Vielä vaan pitäis paketoida ne lahjat varmaankin huomenna ja muutamat viedä saajilleen asti ennen aattoa.


Tällä hetkellä oon jotenkin tosi hyvillä fiiliksin ja en millään malttais odottaa jo huomiseen. En edes muista, että millon olisin viimeks ollu näin onnellinen. Jännä, että jouluna se on lähinnä mahdottomuus olla onneton ja ainakin mulla ison roolin siinä tekee se, että saan huomisen viettää poikaystävän kanssa juhlien meidän kolmen vuoden taivalta yhdessä, tulevan perjantain leffailta ja piparkakkutalon väkertäminen veljentytön kanssa, just puhuttiin kans siskon kans, et josko hän ja mun vanhimmat siskonpojat tulis tänne meille aattona pelaileen, kinkkupohtimiset isoveljen kanssa... Siis pistin isoveljelle viime yönä ihan paniikissa viestiä puoli yheltä, että mikä ihmeen kinkku, pitääks sen olla esipaistettu vai pakastettu, tarvitaaks kinkkupussia ja paistomittaria. Mulla ei tosiaan itelläni oo mitään hajua, koska muut on aina hoitanu noi kinkkujutut, mut onneks isoveli tietää vähän paremmin ku minä.


Postaus oli nyt vähän tämmönen sillisalaattipostaus, jossa ei oo mitään punasta lankaa, mutta halusin vaan tulla sanoon teillekin, että nyt hengähdetään hetki ja luultavasti oon taas ihan liiaks bloginkin kimpussa. Kuullaan taas huomenna tai ihan viimestään ylihuomenna! ♥

2 kommenttia: